Sataa ja luonto nauttii vihreydessään. Olin eilen vähän mustikassa ja edellispäivänäkin, mutta nyt marjat kastuvat eikä ole kiva mennä poimimaan niitä. Mutta nythän voi katsella "Ruusuisia unelmia"!
Tämän työn tein 2000-2001. Se on muodostettu erilaisista plokeista ja applikoinneista. Tähän työhön käytin vain kolmea erilaista kangasta: mustaa, ruskehtavaa ja ruusukangasta.
Keskellä työtä on ruusuista applikoimalla muodostettu sydän. Samassa plokissa on sukumme äitien ja tyttärien rivistö. Haluan tällä tavoin muistaa ja kunnioittaa sitä käsityön määrää ja kauneutta, jota naiset ovat kautta aikojen tehneet sekä käyttötekstiileiksi että kotien kaunistukseksi. Ruusuisia unelmia on poikasorsalla sydämen toisella puolen ja tyttösorsalla toisella puolen.
Tässä lähikuva nimilistasta ja syntymävuosista.
Tässä on minun oma ruusuinen unelmani - pikkuinen mökki, jonka ikkunalla ja pihamaalla ruusut kukkivat.
Lähikuva ruusuista pihamaalla. Jokaisen kukan olen yksitellen applikoinut.
Tässäkin kuvassa näkyy vielä applikointia tarkemmin.
Kun viimeistelin tätä työtä tilkkukankaana, niin minun pieni tyttärentyttäreni katseli sitä, piti siitä ja antoi minulle hyviä neuvoja koristelussa.
Kommentit