Näin joulun lähestyessä muistan taas sen syksyn ja joulun, jolloin olin kovin sairas.  Äiti oli pessyt rannassa pyykkiä.  Hänellä oli siellä pata kivien välissä niin että padan alle sai tulen ja pyykit kiehumaan siihen.   Pyykkien huuhtelu kävi sitten järvessä joko avannossa tai avovedessä.  Hän oli vienyt pestyt vaatteet luhdin yläkerrokseen kuivumaan.  Koska pakkasta oli jatkuvasti, ne eivät kuivuneet, vaan jäätyivät siellä.  Äiti haki niitä sitten aina vähitellen keittöön kuivumaan.  Muistan sen, että oli hauskaa hakea niitä äidin kanssa, kun vaatteet jäykkinä "sojottivat", mutta lämpimässä keittiössä sitten nopeasti sulivat.  Tuollaisen pyykkien hakureissun jälkeen muistan, että aloin palella.  Minulle tuli niin kylmä olo ja se ei ollenkaan loppunut.  Muististani on kaikki muu kadonnut kuin se, että olin hyvin sairas ja heikko.  Äiti nosti minut välillä potalle ja tuki siinä, koska en pysynyt edes istumassa omin voimin, vaikka olin silloin jo 6-vuotias.  Äitini on kertonut, että minulle oli tullut kova kuume.  Mittarin näyttön elohopea oli noussut aivan ylälaitaan.  Meillä metsätöissä ollut mies oli lähtenyt potkukelkalla jäätä pitkin 5 km päähän hälyttämään puhelimella lääkäriä.  Äiti oli polvistunut sänkyni viereen rukoilemaan puolestani ja kun sitten hän oli mitannut uudelleen kuumeen, oli se laskenut alle normaalin.  Lääkäri oli saapunut hevosella aikanaan ja todennut, että minulla on keuhkokuume.  Sitten hän oli sanonut, että oli ihme, että kuume oli laskenut ja että sellaista kuumetta ei olisi lapsi kauan kestänyt.

Penisilliiniä ei silloin kai ollut vielä tämän lääkärin saatavilla, ehkä ei koko Suomessakaan, vaikka sitä oli jo 1944 alettu massavalmistaa.

Makasin kaiken aikaa sängyssä joko tiedottomuuden tai unen kaltaisessa tilassa.  Sitten havahduin ja tämän minä mustan.  Äitini jutteli keittiössä ilmeisesti Tampereen tätini kanssa.  Kuulin, kun hän sanoi, että olin pyytänyt jotain joululahjaa, joka olisi kallis, mutta että kai se pitää hankkia, kun ei tiedä, jos minä kuitenkin kuolen ja että sitten tulisi paha mieli, kun ei sitä minulle annettu.  Muistan, kun tuon kuulin ja silloin tietysti itkin, mutta sitten sisu nousi ja päätin, että en kuole.  Koskaan en kertonut äidille, että olin kuullut hänen sanansa, sillä tiesin, että äidin olisi siitä ollut paha mieli.  Päättäväisesti aloin syödä kaiken ruokani, vaikka ei se yhtään maistunut ja niin aloin voimistua.  Muistan, että äiti syötti minulle sitten ihan pelkkää voitakin ja raakoja munia.  Vielä keväällä ja kesällä panin suuhuni voinokareita ja hain pienellä korilla suoraan kananpesästä munia, tein veitsellä reiän munan kuoreen ja imin siitä suoraan suuhuni.  Äiti oli keksinyt oivan keinon parantaa minut ja kohta olinkin voimissani.  Minusta tuli vahva ja reipas tyttö.

Tuota joululahjaakaan en muista, että mikä se oli silloin jouluna, koska olin varmaan vielä niin heikossa kunnossa, mutta todennäköisesti nukenvaunut.  Sillä jonain jouluna olin saanut ne.  Vaunut oli tehty puusta ja maalattu vaalean siniharmaalla ja siinä oli vaaleanpunaisia ruusuja molemmin puolin kuomua.  Joku taitava puuseppä oli valmistanut  ne.

Joskus keväällä minut piti viedä sitten läpivalaisuun.  Se oli lääkärin määräys.  Muistan, että menimme äidin kanssa ja Pikku-Veikka oli mukana.  Istuimme odotushuoneessa ja sitten lääkäri kutsui minut.  Piti riisua yläpää paljaaksi ja sitten mennä pimeään huoneeseen.  Äitini aikoi tulla mukaan, koska hän sanoi, että minä pelkään yksin.  Lääkäri kuitenkin kielsi äitiä tulemasta, jolloin minä ilmoitin, että en yhtään pelkää.  Tutikimuksen tulos oli, että keuhkot ovat aivan puhtaat ja että mitään merkkiä ei näy sairaudesta.  Tähän sanottakoon, että kun tekniikka on kehittynyt ja minut on kuvattu oikein huippulaitteilla nyt myöhemmin, niin onhan sieltä keuhkoista löytynyt merkkejä tuon sairauden jäljistä.

Tämä työni "Syksy jo saa luo pohjoisen maan" toi siis mieleeni nuo ylläkuvatut muistot lapsuudesta.  Tässä työssä luonto valmistuu talveen.  Pakkasöitä on jo ollut ja kurkiaura on noussut siivilleen.  Muistan aina miten lapsina heiluttelimme käsiämme kurjille ja pyysimme niitä viemään terveisemme lämpimiin maihin.  Nuo keltaiset lehdet tein siten, että leikkasin kankaasta lehden muotoisia paloja ja sivelin niihin Erikeeper-liimaa, joka kuivuttuaan muuttuu värittömäksi.  Näin jäykistin ne ja sain rispaantumattomiksi.  Alla vielä kaksi lähikuvaa työstä.

Tässä kuvassa on yksi joulukorttini.  Olen tehnyt sen paperitekniikalla ja upottanut palaan tapettia.  Noihin aikoihin, joista yllä olen kertonut, ei meillä ollut vielä sähköä, joten valaistus oli öljylamppujen ja kynttilöiden varassa.